Sami Suodenjoen konferenssiraportti Essexin yliopiston konfrenssista Re-thinking the Russian Revolution of 1917 as a global event in local contexts 15-16.9.2017.

Kuluvana vuonna on paitsi juhlittu Suomen satavuotista itsenäisyyttä myös muisteltu Venäjän vuoden 1917 vallankumousta. Kumouksen merkitystä on pohdittu maailmalla kymmenissä tieteellisissä konferensseissa, joista yksi järjestettiin Essexin yliopistolla 15. ja 16. syyskuuta. Konferenssin teemana oli Venäjän vallankumous globaalina tapahtumana paikallisissa ympäristöissä.

Kapitalismi ei kukistunut, mutta itsenäisyysliikkeet saivat vauhtia

Konferenssin pääpuhujana oli historioitsija Steve Smith, joka tunnetaan ennen muuta Venäjän ja Kiinan vallankumouksia vertailevasta tutkimuksestaan. Lisäksi hän on juuri julkaissut Venäjän imperiumin kriisiä ja kumousta vuosina 1890-1928 käsittelevän laajan tutkimuksen Russia in Revolution, josta voi ounastella alan perusteosta.

Smith argumentoi esitelmässään, että Venäjän vallankumous epäonnistui päätavoitteessaan eli kapitalismin kukistamisessa – etenkin jos asiaa katsotaan vuosikymmenien perspektiivillä. Sen sijaan kumouksen toteuttajien näkökulmasta toisarvoinen tavoite toteutui paljon menestyksekkäämmin: Venäjän vallankumous todella antoi vauhtia kansojen vapautumiselle.

Kansallisen itsemääräämisoikeuden idean globaali läpilyönti ensimmäisen maailmansodan jälkeen ei tietenkään johtunut yksin lokakuun vallankumouksesta. Monin paikoin kehitykseen vaikutti kumousta enemmän Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin talvella 1918 lausuma periaate kansojen oikeudesta hallita itse itseään. Silti Leninin politiikka, joka periaatteessa mahdollisti kansoille myös irtautumisen neuvostovaltiosta, omalta osaltaan edisti kansallisia vapautusliikkeitä eri puolilla maailmaa, ei vähiten Suomessa.

Britti-imperiumi bolshevikkipelon pyörteissä

Steve Smith käsitteli puheessaan myös bolshevismia fantasiana, joka herätti ihmisissä pelkoa ympäri maailmaa ja jota käytettiin sateenvarjoterminä monenlaisten oletettujen vihollisten, kuten maahanmuuttajien, tuomitsemiseen. Monin paikoin tämä ”punakammo” oli luonteeltaan avoimen antisemitististä.

Samaan aihepiiriin syventyi esitelmässään Ben Markham, joka pohti bolshevismin asettamaa haastetta brittiläisen imperiumin poliittisille päättäjille vuosina 1918-1921. Markhamin mukaan brittipoliitikot viljelivät bolshevikki-termiä löysästi ja näkivät kaikkialla imperiumin alueella merkkejä Venäjältä masinoidusta globaalista bolshevikkivallankumouksesta. Bolshevismin leviämistä ilmensivät päättäjien silmissä esimerkiksi eteläafrikkalaisten työläisten liikehdintä vuonna 1920 ja Intian lisääntyvät levottomuudet. Lähi-idästä brittijohdolle kantautui huhuja ”Bolshevistisen muslimiyhdistyksen” olemassaolosta, ja jopa Irlannin Sinn Feinissä nähtiin bolshevismin siemeniä. Toisin kuin brittijohdossa uumoiltiin, Venäjän sisäisten ongelmien työllistämillä bolshevikeilla oli kuitenkin olemattomat edellytykset rahoittaa brittihallinnon vastaista kamppailua siirtomaissa.

Kokonaan aiheettomia brittiläisen siirtomaahallinnon pelot kumousinnon tarttumisesta eivät toki olleet. Esimerkiksi Quebecin provinssissa Kanadassa työläisten liikehdintä ja asevelvollisuuden vastaiset mielenosoitukset saivat vauhtia Venäjän kumouksesta vuosina 1917-1918, kuten Mathieu Houle-Courcelles kuvasi esitelmässään. Protestit asevelvollisuutta vastaan johtivat yhteenottoihin mielenosoittajien ja poliisin välillä, mutta ne myös jakoivat paikallista työväenliikettä. Kanadan viranomaiset puolestaan leimasivat sodan vastustamisen kärkkäästi bolshevismiksi.

Venäjä 1917, Asturia 1934, Katalonia 2017

Ajallisesti pisimmälle Venäjän vallankumouksen vaikutuksen tarkastelun vei Matthew Kerry esitelmässään Espanjan Asturian vallankumouksesta vuonna 1934. Kerryn mukaan Asturian tapahtumia on kirjallisuudessa usein kuvattu harhaanjohtavasti lakkoiluksi, vaikka liikehdintä kehittyi suoranaiseksi sisällissodaksi ja johti 2000 ihmisen kuolemaan.

Asturian liikehdintään osallistui sosialistien rinnalla kommunisteja ja anarkisteja, ja he ottivat ohjelmaansa ja taktiikkansa malleja Venäjän vallankumouksellisilta. Esimerkiksi ajatus puna-armeijasta hyvin järjestettynä ja kurinalaisena kumouksen työkaluna vetosi asturilaisiin, joskaan sellaista ei käytännössä kyetty luomaan.

Asturian kumous tukahdutettiin kovin ottein parissa viikossa. Brutaalien rankaisutoimien vuoksi tapahtumasarja jäi elämään vasemmiston kollektiiviseen muistiin ja toimi myöhemmin mobilisaation käytevoimana Espanjan sisällissodassa.

Kerryn esitelmä herätti runsasta keskustelua, sillä Espanja separatistisine virtauksineen on kiinnostava esimerkki Venäjän kumouksen mahdollisista säteilyvaikutuksista. Ajankohtaisen särmän keskusteluun toivat käynnissä olevat Katalonian itsenäisyyspyrkimykset, sillä myös katalaanien liikehdintä sai aikanaan vaikutteita vuoden 1917 tapahtumista Venäjällä. Vaikutteet eivät tosin olleet suoraviivaisia, sillä Venäjän vallankumouksen vauhdittama vasemmiston nousu Kataloniassa pikemminkin tilapäisesti hillitsi katalaanien itsenäisyysliikettä, joka oli saanut vauhtia maailmansodasta.

Gramscin ja sionistien bolshevismi

Venäjän vallankumouksen ideologinen vaikutus eurooppalaiseen vasemmistoon ja erityisesti marxilaiseen teoreetikkoon Antonio Gramsciin nousi esiin Christos Efstathioun esitelmässä. Efstathioun mukaan Gramscin bolshevismia on jälkikäteen vähätelty, vaikka nuori Gramsci sai näkemyksiinsä runsaasti vaikutteita Leniniltä. Gramsci myös matkusti Neuvosto-Venäjälle vuonna 1922, joskaan matkasta ei tiedetä kovin paljon.

Länsi- ja eteläeurooppalaisen vasemmiston ohella Venäjän vallankumous herätti ristiriitaisia mielialoja itäisen Keski-Euroopan juutalaisväestössä, jonka piirissä eli vahvana ajatus omasta kansallisvaltiosta. Aiheesta puhuneen Jan Rybakin mukaan jotkut sionistit alkoivat vallankumouksen innoittamina julistaa vastustajikseen myös porvarillisen sionismin ja kuvitella uuden kotimaan rakentamista pikemminkin Neuvosto-Venäjälle kuin Palestiinaan. Tämänkaltaista sionistien radikalisoitumista näyttää tapahtuneen erityisesti alueilla, joissa esiintyi vallankumouksellista liikehdintää vuoden 1917 jälkeen.

Martin Previsic toi esitelmässään puolestaan esiin, miten maailmansodan kuluessa Venäjälle sotavangeiksi joutuneet toimivat vapauduttuaan bolshevismin viestinviejinä Balkanin alueella. Muun muassa Kroatian metsiin muodostui entisten sotilaiden joukkioita, jotka omaksuivat valikoidusti bolshevistisia ideoita ja niihin tukeutuen hyökkäilivät maanomistajia ja valtion instituutioita vastaan. Esitelmä kirvoitti keskustelua siitä, missä määrin tässä toiminnassa oli kyse bolshevistisesta aktivismista ja missä määrin pelkästä banditismista.

Tietoisesti ei-venäläinen vallankumous Saksassa

Toisin kuin epävakailla Itävalta-Unkarin ja Venäjän reuna-alueilla, Saksassa Venäjän vallankumouksen välittömät vaikutukset olivat lopulta suhteellisen vähäiset. Pelkoja bolshevikkien soluttautumisesta toki maalailtiin myös Saksassa, mutta enemmistösosiaalidemokraattisen puolue ja sen johtaja Friedrich Ebert suhtautuivat bolshevikkityylisen vallankumouksen ideaan avoimen torjuvasti. Tämä näkyi myös maailmansodan päättyessä marraskuussa 1918, jolloin Ebert junaili keisarivallan nurin ja otti vallan käsiinsä, mutta ryhtyi samalla määrätietoisesti rakentamaan puolueiden välistä yhteistyötä estääkseen Venäjällä tapahtuneen kumouskehityksen toistumisen Saksassa.

Kuva. Martin Platt (Bonnin yliopisto) esitelmöi punaisesta vaarasta vuosien 1918 ja 1919 Saksassa. Vieressä Martin Previsic (Zagrebin yliopisto).

Kulttuuriset vaikutukset

Konferenssissa saivat huomiota myös Venäjän vallankumouksen kulttuuriset vaikutukset. Omassa esitelmässäni luotasin Venäjän vallankumousten heijastumista vuonna 1917 painettuihin suomalaisiin arkkiveisuihin, ja Oxana Ignatenko Desanlis puolestaan käsitteli venäläisen satiirilehdistön tapaa käsitellä kumousta.

Mielenkiintoisen lisän konferenssiin toi Myroslava Hartmondin esitys Venäjän vallankumouksen vaikutuksesta muotisuunnittelija Coco Chaneliin. Chanel tutustui ennen maailmansotaa Pariisissa venäläiseen suuriruhtinas Dmitri Pavlovitsh Romanoviin, jonka kanssa hänellä oli myös romanssi sen jälkeen kun Romanov oli paennut kumousta Sveitsiin vuonna 1917. Lisäksi Chanel työllisti Venäjältä emigroituneita prinsessoja muodintekijöinä.

Myöhemminkin Venäjän tapahtumien vaikutus on näkynyt Chanelin mallistoissa esimerkiksi keisarillisen Venäjän ja Neuvosto-Venäjän symbolien käyttönä.

Hartmondin esitelmä tarjosi tärkeän muistutuksen siitä, miten merkittävä rooli venäläisillä emigranteilla oli vallankumousta ja bolshevismia koskevien mielikuvien rakentajina Euroopassa ja Yhdysvalloissa vuoden 1917 jälkeen.

Lenin-kultti ja sen kumoaminen

Konferenssin yhteyteen Colchesterin kampukselle oli pystytetty vaikuttava näyttely Lenin-kuvastosta ja sen alas raastamisesta (FALLEN. Revolution — Propaganda — Iconoclasm Exhibition, esittely alla). Näyttelyssä on esillä kumousajan avantgarde-taidetta ja sosialistista realismia sekä Niels Ackermannin upea valokuvasarja, joka käsittelee Ukrainassa viime vuosina alas kaadettuja Lenin-monumentteja.

Näyttelyn esittely 9.16 min

Näyttelyn vetonaula on silti luonnollisen kokoinen mallinnos sormesta, jolla 100-metrinen Lenin olisi näyttänyt suuntaa vallankumoukselle Neuvostojen palatsin huipulla Moskovassa. Harva esine kertoo yhtä havainnollisesti rakentamatta jääneen Neuvostojen palatsin mittakaavasta ja samalla Stalinin aikana muodostuneesta Lenin-kultista.

Kuva. Mallinnos Neuvostojen palatsin huipulle suunnitellun Lenin-patsaan sormesta Colchesterin yliopistokampuksen galleriassa.

Missä maaliskuun kumous?

Essexin konferenssin parasta antia oli bolshevismin käsitteen monipuolinen erittely. Esitelmissä bolshevismi nousi esiin yhtäältä työväen ja radikaalien ryhmittymien liikehdintää ohjanneena mallina, toisaalta metaforana, jota vallanpitäjät käyttivät kärkkäästi poliittisten vastustajiensa tai ylipäänsä yhteiskunnallisten reformivaatimusten torjumiseen.

Huomionarvoista konferenssissa oli se, että useimmat esitelmöitsijät puhuivat Venäjän vallankumouksesta yksikössä ja tarkoittivat sillä lokakuun bolshevikkikumousta. Maaliskuun vallankumouksen unohtaminen on suomalaisnäkökulmasta hämmentävää, olihan keisarivallan kaatuminen keväällä 1917 Suomen tapauksessa yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan yhtä järisyttävä käännekohta kuin lokakuun kumous.

Jos jotain jäin konferenssilta kaipaamaan, niin keskustelua lähteistä ja metodeista. Liian usein tämänkaltaisissa teemakonferensseissa historioitsijat vain kertovat miten asiat missäkin menivät avaamatta yhtään sitä, millaisin välinein he ovat tulkintoihinsa päätyneet. Juuri lähteiden ja niiden analyysimenetelmien esittely voi olla kaikkein kiinnostavinta antia tietyn alueen oloihin ja tapahtumiin perehtymättömille kollegoille, kuten omankin esitelmäni jälkeisessä keskustelussa huomasin.

Sami Suodenjoki